Ylläs-Levi 60km – tästä on kyse

Maailman suurin maratonhiihtojen kiertue tulee Suomeen huhtikuussa 2017 – lähde sinäkin mukaan!

Visma Ski Classics on pitkien, 50 kilometrin tai pidempien, hiihtomatkojen maailmancupkiertue. Talvikaudella 2016 – 2017 kiertue koostuu yhteensä kolmestatoista osakilpailusta, jonka päätöskisa kisataan nyt ensimmäistä kertaa Suomessa Ylläksen ja Levin mahtavissa maisemissa.

Osallistuminen kiertueen legendaarisiin osakilpailuihin, kuten Marcialongaan Italiassa, Vasaloppetiin Ruotsissa sekä Birkebeinerrennettiin Norjassa, on usean hiihtoharrastajan toivelistalla. Uusi kotimainen huipputapahtuma tekee maailman arvostetuimpiin ja suosituimpiin massahiihtoihin osallistumisesta suomalaisille hiihtäjille entistä helpompaa.

Visma Ski Classics 2016 – 2017

– 12 osakilpailua Euroopassa ja yksi Kiinassa
– Kiertueen palkintopotti 200 000€
– 5 000 – 18 000 osallistujaa / kilpailu
– Yhteislähtö, jossa samalla viivalla ammattihiihtäjät ja harrastajat
– Osakilpailut televisioidaan, kilpailun etenemistä kuvataan helikoptereista ja moottorikelkoista käsin
– Kiertueen ja osakilpailujen jännitystä lisää erilaiset kilpailut (sprinttipisteet, paras joukkue, johdossa olevat naiset ja miehet, parhaat nuoret hiihtäjät)

Ylläs-Levi kisataan 8.4.2017 – ilmoittaudu mukaan tästä!