KUUTAMOHIIHTOA SEISER ALMISSA (Moonlight Classic)

 

Kirpeä pieni pakkanen nipistelee nenänpäätä ja heleä kuutamo loistaa Italian taivaalla. Otsalamppujen valo kajastaa latu-uralla ja tuikkujen päässä palavat liekit luovat maagista tunnelmaa. Noin 400 hiihtäjää on päättänyt selättää pimeyden ja luottaa omiin kykyihinsä hämärässä. Ja luottoa täytyy olla, koska rata ei todellakaan ole perinteinen puistohiihto iltavalaistuksessa peräkylän tantereella. 30 km rata on rankka ja nousumetrejä kertyy matkalle lähes 600. Kaupan päälle hiihtäjät saavat lisäbonuksena happivelkaa korkeassa ilma-alassa kun lähes viiden kilometrin nousu vie yöhiippailijat yli 2000 metrin korkeuteen.

Mistä tässä on oikein kyse? Hiihtomatkasta Manalaanko? Ei todellakaan vaan mahtavasta elämyksestä, joka kantaa nimeä Moonlight Classic, sananmukaisesti kuutamohiihtoa Seiser Almissa. Luit oikein eli siinä paikassa missä monet maajoukkuehiihtäjät ovat viimeistelleen Olympia-kuntoaan, Krista Pärmäkoski mukaanlukien. Näistä upeista maisemista ei ole hajuakaan, vaan pitäisikö sanoa näköäkään, koska pimeys peittää Dolomiittien vuorenhuiput.

Hiihto hiihdettiin tammikuun viimeisenä päivänä Visma Ski Classics-sarjaan kuuluvien Marcialongan ja Toblach-Cortina kisojen välissä. Voiton miesten puolella vein Team Parkettpartnerin Magnus Vesterheim ja toiseksi pyristeli alan legenda Stanislav Rezac, tuttuja miehiä molemmat yllämainitusta pitkän matkan hiihdon sarjasta. Naisten sarjan voiton vei Italian maajoukkuehiihtäjä Virginia Demartin, joka on edustanut maataan sekä MM-kisoissa että Olympialaisissa.

Mikä sitten teki tästä hiihdosta niin erikoisen? Yöhiihdot ovat nyt suosittuja ja onhan se maailman kaunein ja komeinkin massahiihto Vasaloppet lähtenyt matkaan mukaan tarjoten uutena tuotteena juuri otsalamppuseikkailun Sälenistä Moraan. Pelkkä kuutamon taika ja ihmissusien ulvonta täysikuun aikaan ei riitä tekemään tapahtumasta ilmiömäistä, mutta toki se antaa loistavat raamit. Soppaan on sekoitettava annos oikeaa tunnelmaa, hyvin järjestetty kisa, haastava rata ja pieni ripaus italialaista magiaa ja makuelämys on taattu. Ensi vuonna tämä kisa on keskiviikkona juuri ennen Marcialongaa, joten pistäkää punainen rasti kalenteriinne kyseisen päivän kohdalle.

Oma hiihtoni toimi loistavana treeninä tulevaa Ylläs-Levin 24 tunnin maailman-ennätysyritystä varten. Näitä superkovia puristuksia tarvitaan, jotta kovuus kasvaa riittävälle tasolle. Kestävyyttä on toki harjoiteltu kesästä lähtien ja kokemuksesta tiedän, että elimistöni toimii hyvin rasvanpolton voimalla ja jaksan puurtaa pitkäkestoisia suorituksia. Se lopullinen silaus tehdään kuitenkin kovien kisojen kautta kasvattamalla matkavauhtia ja suorituskykyä. Myös äärimmäisen kovan hiihdon suorittaminen pimeässä on loistava harjoitus vuorokauden haastavimmalle osuudelle eli yölle.

Hiihto lähti heti mukavasti käyntiin kun vedin ns. kakkosryhmää ensimmäisen helpomman 15 km aikana. Suksi toimi kuivassa pakkaslumessa erittäin hyvin, kiitos Peltosen. Havaitsin, että lähes kaikki muut hiihtivät pidoilla, joten tasatyöntäminen kovissa nousussa korkealla toi tietysti omat haasteensa. Juuri ennen 10 km merkkipaalua, putosin hieman ryhmästäni juuri tiukassa mäessä, mutta sain heidät kiinni ennen kuin lähdimme puolimatkan jälkeen erittäin haastavalle toiselle puoliskolle.

Tästä lähtikin kisan pisin nousu aina 17 km asti, jolloin nousimme radan korkeimmalle kohdalle. Noustessa oli hieno nähdä pimeydessä liikkuvia edellä menevien jättämiä valokeiloja. Kuin käärme nuo valot kiemurtelivat mäkeä ylös luoden pimeyteen erikoisen tunnelman. Taistelin mäen hyvin ylös omassa porukassani, jonka jälkeen alkoi vauhdikkaampi pätkä. Alamäet olivat nopeita, mutta eivät onneksi liian hurjia. Tosin muutama kova lasku oli radalla juuri ennen viimeisiä kilometrejä. Pimeässä laskemissa oli jotain erityistä ja vauhdinhurman koki eri tavalla kuin auringonvalon siinnittämänä. Rajallinen valo otsalampusta antoi “fiiliksen”, jota on vaikea selittää sanoin.

Olin kiertänyt radan edellisenä päivänä mahtavan auringonpaisteen alla ja tunnustan, että rata olisi henkeäsalpaava päivänvalossa. Voisin jopa sanoa, että yksi kauneimmista, jossa olen koskaan hiihtänyt ja ratoja on tullut kierrettyä vuosien varrella enemmän kuin laki sallii. Suosittelenkin Seiser Almia ja tätä kuutamohiihtoa kaikille innokkaille Worldloppet-hiihtäjille ja niille, jotka hakevat hiihdosta elämyksiä.

Oman kisani loppu tuli hyvin ja sain vielä tiukan loppukirikamppailun parin hiihtäjän kanssa. Olin kisassa sijalla 20, joka tyydytti mieltä. Kisan jälkeen pohdin, että tässä olisi mahtava idea myös kotimaan kentille. Ehkä jo ensi vuodeksi Ylläs-Levi ja Finlandia-hiihto voisivat tuoda omat kuutamohiihtonsa ja voisihan ne toteuttaa vaikka lempeämällä asenteella kuin Seiser Almin tapporadalla.

Miltä kuulloistaisi “Moonlight Ski Romance”? Hempeää lempeä leppoisasti lumella kuutamon alla – rakkaushan se meidätkin ladulle ajaa. Se rakkaus lajiin siis. Tätä rakkautta pääsette vuodattamaan keväällä Ylläs-Levillä upeissa tunturimaisemissa. Silloin ette tarvitse otsalamppuja, mutta aimo annos valoisaa mieltä kannattaa pakata reppuun. Tietysti ennen lauantain startteja pitkälle ja lyhyelle matkalle, voitte tulla kannustamaan allekirjoittanutta Levin keskustaan kun Guinnessin ennätyskirjan sivut kirjoitetaan uusiksi.

 

Moonlight Classic hiihdon tulokset:

https://services.datasport.com/2018/winter/moonlightclassic/rang011.htm